maanantai 13. elokuuta 2012

Vaahteravaaran koulu

Olipa jälleen kerran niin,että vaikka loppukesän lämmöstä nautittiinkin,oli syksy jo nurkan takana ja lasten opintie mielessä.Vaahteravaaran yläkerran luokkahuoneessa kävi kova kolina ja huiske,kun huonetta siivottiin koulukuntoon.Toisinaan meteliä oli jopa niin paljon,että työhuoneen lasivitriinin ovet helisivät pahaenteisesti. Ruustinna Katariinan työnä oli järjestää opetustaulut,pullot ja purnukat ja aikaa ei liiemmin ollut kuhnailuun.Joutaisikohan pikku-piika apuun?

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Hiljaiseloa

Vaahteravaaran ylle laskeutui kesän huoleton olemus kuin kevyt harso.Kaikkialla oli valoisaa ja iloista,pienet asiat tuntuivat suurille ilonaiheille.Mitään kovin merkittävää ei tapahtunut,pappilanmäellä elettiin samaan malliin kuin ennenkin. Kesämekot oli toki kaivettu esille ja paljain varpain juoksentelevat lapset olivat tuttu näky. Saattoipa vanhoissa vaahteroissakin joku kiipeillä,kun vaan vanhempien ihmisten silmä vältti.Ruokapöydässä sitten yritettiin peitellä housujen kuluneita polvia ja mekkojen revenneitä helmoja.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Tunnustusta Vaahteravaaraan



Pappilan väki sai tunnustuksen täältä http://pienisammakko.blogspot.com/
Kiitos!

Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin viidelle muulle blogille,
joilla on alle 200 lukijaa.
Itse ojennan tunnustuksen seuraaville,
Ihanille bloggaajaystäville:

Tuikku:
http://minitarinat.blogspot.com/

Signe & Warma

http://signejawarma-kisumumma.blogspot.com/

Narina:
http://narinanapertaa.blogspot.com/

Hilsula:
http://hilsula.blogspot.com/

Annoin tämän nyt ensimmäiseksi mieleen tulleille bloggareille,joilla on alle 200 lukijaa :)
Nukkekotiblogeja on määrätön määrä ja aina on yhtä hauska lueskella ja katsella kuvia,kiitos siis teille kaikille maailman nukkekotibloggaajille!
Teidän kuuluu jakaa tunnustusta eteenpäin omissa blogeissanne saman säännön mukaisesti.

torstai 12. tammikuuta 2012

Iltahetken unelmointia


Malwina istuskeli vielä iltahämyssä oman kamarinsa peilipöydän ääressä.Peilipöytähän oli mummilta peritty ja Malwinalle kunnostettu.Tosin pikkuruiset laatikot oli vielä maalia vaille ja sitä Malwina pohtikin,kehtaisiko viedä ne itse renkipojalle maalattavaksi.
Malwina piti kynttilöistä ja kirjoista,olipa saanut joulunaikaan varsin suloisen kynttilän,joka oli asetettu lasipurkkiin,ihan kuin lahjan antaja olisi tiennyt Malwinan valvovan yömyöhään kirjoja lukiessaan.Hymyillen Malwina sytytti kynttilän ja mietti,mahtoiko joku ehkä juuri nyt katsella pihan toiselta puolen,paloiko vinttikamarissa vielä kynttilä...ehkä hän sittenkin huomenna veisi laatikot maalattavaksi.Itsekseen naurahtaen hän hypähti kylmältä lattialta sänkyyn peiton alle kirjoineen.
Ja joku toinen,pihapiirin toisella puolella pisti merkille kynttilän himmeän kajastuksen eräässä kamarin ikkunassa.

"En kaipaa valtaa,loistoa..."





Vaahteravaaran salissa kaikuivat joululaulut,kuusipuu tuoksui ja kynttilät loivat pehmeän,taianomaisen pehmeän valon joulunjuhlijoiden ympärille.Tuntui,kuin tuo satumainen ilta jatkuisi pitempään kuin mikään muu ilta.
Syötiin herkkuja,luettiin evankeliumi,laulettiin ja naurettiin.Lapsia kiinnosti joulupukin säkki,josta lopulta löytyikin ihmeellisen hienoja leikkikaluja.Keppihevonen oli tyttöjen suosikki.
Pikku-Matilda kävi kesken juhlan vaihtamassa mekkonsa,sillä joulupukki oli tuonut tytölle kesämekon.Hiukan huvitustahan se juhlaväessä herätti,mutta mitäs tuosta,jouluhan on lasten juhla ja kylmähän ei toki ollut kuin ulkona,siksi lämpimiksi oli kakluunit lämmitetty.
Aleksanteri oli ennen joulua tehnyt matkan Saksaan,josta oli tuomisinaan ystävyysseurakunnalta tuonut ihan oikean hehkuviinitynnyrin mukeineen,glögiksi sitä sitten myöhemmin nimitettiin.
Lopulta ilta kävi hiljaisemmaksi,lapset alkoivat olla uneliaita ja kynttilät paloivat hiljalleen loppuun.Talon äänet hiljenivät ja pikku-Matildan sai kantaa sänkyyn.
Aleksanteri kehotti toisiakin käymään yöpuulle,jotta aamulla kirkonpenkissä jaksaisivat veisata "Enkeli taivaan".

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Talven matkassa



Talvi tuli äkkiä.Keskellä päivää,kuin kaikki pitkään vaaran yllä riippuneet raskaat pilvet olisivat revenneet yhtäaikaa.Lunta tuli ensin hitaasti,kuin hiutale kerrallaan ja sitten se vähitellen muuttui sakeammaksi,kunnes oltiin keskellä sankkaa lumipyryä.
Tuntui siltä,kuin lumentulo olisi jouduttanut myös jouluntuloa.Joulua alettiin valmistelemaan vielä kuumeisimmin kuin aiemmin,koristeltiin taloa,leivottiin,paistettiin ja toimitettiin pieniä asioita,kirjoiteltiin kortteihin jouluterveisiä.Joka päivä jouluterveisiä myös saapui taloon,huolimatta siitä,että tiet piti joka aamu puhdistaa lumesta.
Pakkanenkin alkoi pikkuhiljaa nipistellä poskia,joten Veera katsoi parhaakseen kaivella kutimet ja lankakorin esille ja istahtaa niine hyvineen salin nurkkaan kutomaan.Toisinaan ruustinna ja tytöt kävivät siinä harjoittelemassa joululauluja ja ilokseenhan siinä silloin istui!
Vielä pitkään sen jälkeen,kun viimeiset säkeet oli laulettu ja pianon kansi suljettu,istui Veera mietteissään muistaen lapsuuden jouluja...

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukoristeita


Vaikka lumesta ei vieläkään ollut näkynyt kunnon merkkejä Vaahteravaarassa,alkoi talon väki kaivella vintiltä joulukoristelaatikoita.Lasten huoneen lattialle purettiin aika kasa kaikenlaisia koristeita.Jouluun liittyvät vahvasti perinteet,sukupolvelta toiselle säilyneet tavat.
Lapset olivat aloittaneet joulukalenterin luukkujen availun jo torstai-aamuna.Kovasti kävi kuhina ja kuiske,kun aamusella kaikki tunkeutuivat yhtä aikaa avaamaan pikku luukkua.Mikähän kuva luukusta tänään tulee?