perjantai 24. elokuuta 2012

Kilinää keittiöstä

Vielä pitkään sen jälkeen,kun lasten nukkumaanmenoaika on ollut,jatkaa Anelma puuhakkaana töitään.Hillopurkit pitää saada pestyä ja laitettua,ettei tule turhan kiire.Kilinä ja kolina ei onneksi kantaudu enään nukkuvien lasten korviin,sijaitseehan keittiö pari kerrosta alempana ja eripuolella taloa. Pikku-piikaa sen sijaan väsyttää,hän yrittää nojata seinään,ettei nukahtaisi niille sijoilleen ja kaatuisi päistikkaa hillopurkkien päälle.Siitäkös se meteli syntyisi!Mihin pappilan hillot sitten säilöttäisiin.... Toisaalta,pikku-piika tuumaa,uskaltaisiko sormenpäällä maistaa kakun kuorrutetta,se voisi hiukan piristää.Huomaakohan Anelma?

Alkusyksyn sateita

Sateen ropistessa katolle ja valuessa ikkunaruutuja pitkin,oli lapsilla joskus aika pitkää.Toisin kuitenkin tänään,sillä lastenhuoneen matolle oli kaadettu pussillinen marmorikuulia ja peli oli meneillään.Pikku Matilda seurasi mietteliäänä sivusta ja mietti,maistuuko punainen kuula mansikalle?Isosisarukset vannoivat,että kuula ei maistu millekään,eikä sitä ikipäivänä saa mennä pistämään suuhun... Koulun alkuun oli enää hetki aikaa ja lapset nauttivat vapaista iltapäivistä ilman läksykirjoja vielä hetken. Alakerrasta kuuluvasta kolinasta päätellen kouluhuonetta siivottiin parhaillaan kesän jäljiltä taas koulukuntoon.Ruustinna odotti saapuvaksi aapiskirjalähetystä,mutta sateen ansiosta tiet olivat aika kuraisia,eikä kaivattua pakettia näkynyt vielä illallakaan. Fredrika-mummo kulki tapansa mukaan siellä täällä valvomassa palvelusväen toimia,tarkastamassa paikkoja ja muuten vaan pitämässä järjestystä yllä,kuten hänellä oli tapana.

maanantai 13. elokuuta 2012

Vaahteravaaran koulu

Olipa jälleen kerran niin,että vaikka loppukesän lämmöstä nautittiinkin,oli syksy jo nurkan takana ja lasten opintie mielessä.Vaahteravaaran yläkerran luokkahuoneessa kävi kova kolina ja huiske,kun huonetta siivottiin koulukuntoon.Toisinaan meteliä oli jopa niin paljon,että työhuoneen lasivitriinin ovet helisivät pahaenteisesti. Ruustinna Katariinan työnä oli järjestää opetustaulut,pullot ja purnukat ja aikaa ei liiemmin ollut kuhnailuun.Joutaisikohan pikku-piika apuun?